Haalarimerkkien ompeluvinkit

Innostus alkaa olla käsin kosketeltavissa, kun Postista pitäisi kilahtaa saapumisilmoitus uusista haalareistamme minä hetkenä hyvänsä. Haalarimerkkien ompeleminen on sormenpäitä kuumottavaa puuhaa ja tämän vuoksi haluan jakaa muutaman vuosien varrella kuulemani niksin ja ohjeen toimenpiteen helpottamiseksi. Kommentoikaa toki!

1. Lanka. Vähintään kaksinkertainen, mielellään karhulanka. Ensimmäisen kiinnityskerran jälkeen sitä ei halua joutua ompelemaan uudelleen. 
2. Merkkien paksuus on huima. Sormenpäät kuumottavat. Kohta ne polttavat, lopuksi ovat aivan tulipunaiset ja hellänä vielä vuorokaudenkin jälkeen. Varaa mahdollisimman ohut neula, jotta selviät helpommalla. Itse suosin pihtien käyttämistä apuna neulan vetämisessä haalareiden ja merkin läpi. Selviän vain puolella kärsimyksellä.
3. Ompelukone. Helpottaa toimenpidettä todella paljon, mutta ei sovi tosiopiskelijalle.
4. Kangasliima/liima. Sama perustelu kuin edellisessä. Ja saattaa irrota sateella tai hankauksesta. 

Ai niin ja lahkeisiin ompelen kuminauhan. Kyllä, juuri siksi että lahkeet eivät tuhoudu bilevaellusten aikana tai että kompastuminen ei ainakaan niistä johdu.

Tsemppiä ompeluseuroihin!
Reetta